Seuran historia

Siljanderin Sukuseura ry – yksi Suomen vanhimmista edelleen toimivista sukuseuroista!

Siljanderin suvun jäsenet ovat aina olleet hyvin sukurakkaita. Sukulaisten keskeinen kanssakäyminen oli ollut hyvin tiivistä. Sotien jälkeen suvun jäsenet kuitenkin ajautuivat kuka minnekin ja yhdistävää sidettä etsittiin. Syntyi Siljanderin Sukuseura.

Siljanderin Sukuseura on perustettu vuonna 1964 Sulkavalla Partalansaarella. Ensimmäisen kokouksen pitopaikka oli Vilho ja Elna Siljanderin kotitalo – Hautsuo. Hautsuon uusi päärakennus, joka oli valmistunut vuonna 1955, oli siihen aikaan todella aikaansa edellä – siinä oli keskuslämmitys ja sisävessa.

Sukuseuran perustamiskokouksessa oli pöytäkirjan mukaan 64 suvun jäsentä. Kokouksessa puhuttiin, miten yhteydenpito ja kokoontuminen järjestettäisiin ja asiaa hoitamaan asetettiin toimeenpaneva elin. Seuraava kokoontuminen päätettiin pitää kolmen vuoden kuluttua – siis vuonna 1967. Tuo kokous pidettiin Pielavedellä, vuonna 1970 sukulaiset kokoontuivat Savonlinnassa. Tuusulassa vuonna 1989 lopulta päätettiin Siljanderin Sukuseura ry:n perustamisesta ja rekisteröimisestä. Samalla seuralle laadittiin säännöt.